BIKE TO SPA: City Bike tuo nauttimaan kylpylästä polkupyörällä
Oletko ajatellut, että matka kylpylään voisi olla yhtä terveellinen kuin mukavat kylpylähoidot? Yhteistyössä polkupyörävuokraamo Citybike tarjoaa Elamus SPA tästä lähtien mahdollisuuden matkata polkupyörällä maalauksellisesta vanhastakaupungista Mustamäelle nauttimaan kylpylästä.
Kuva: GoodNews, Evelin Kruus
Pyöräilykulttuuri kehittyy myös Virossa
Silja Hurskainen, Tallinnan matkailuosaston markkinoinnin projektipäällikkö kokeili itse löytämisen iloa tarjoavan reitin ja kertoi, että kiinnostus pyörällä liikkumiseen on matkailijoiden keskuudessa nousussa. ”Meillä on matkailuosastolla kokemus esimerkiksi tämän vuoden matkamessuilta Suomessa, joissa yhä useammin kysyttiin nimenomaan pyöräilystä ja luonnossa liikkumisesta. Me kyllä aistimme, että kiinnostusta matkailijoiden keskuudessa on”, hän sanoo ja lisää, että Tallinnan edustajana hän tukee erittäin vahvasti kaikkea, mikä kehittää pyöräilykulttuuria.
Silja kertoo, että pyöräilykulttuuri kehittyy myös Virossa ja se on matkailun kannalta positiivista, sillä matkailijoiden täytyy nähdä tavallisia ihmisiä pyöräilemässä, jotta he uskaltaisivat tehdä sitä itsekin. ”Jos täällä alkaa olla enemmän niitä pyöräteitä, se on erittäin hyvä asia. Niiden pitää olla turvallisia, merkittyjä, pyöräteiden kartta on tulossa ja hiljalleen tämä asia paranee koko ajan”, hän sanoo kehuen Tallinnan monikasvoisuutta, joka antaa pyöräilijälle paljon erilaisia tunteita ja elämyksiä.
Kuva: GoodNews, Evelin Kruus
Matkailijat liikkuvat kauemmas Tallinnan keskustasta
Toomas Lelov, City Biken toimitusjohtaja, selittää, että Tallinna on monipuolisempi kuin usein luullaan, ja tämän ovat ymmärtäneet myös matkailijat, jotka lähtevät yhä enemmän tutkimaan keskustasta kauempana olevia alueita. ”Meren rannalta pääsee erittäin hyvin ajamaan Viimsiin asti ja toiselta puolelta Rocca Al Mareen ja Tabasaluun. Yhä enemmän matkailijat todella liikkuvat ulospäin. Vanhassakaupungissa on tietysti parasta kävellä, mutta muualle mentäessä jo Kadriorg, Pirita, kaikki suunnat ja toiselle puolelle Mustamäelle asti, erittäin hyvin pyörällä ajettavissa”, hän kuvailee mahdollisia reittejä ja kumoaa myytin, jonka mukaan keskustan ulkopuolella olisi ympärillä vain samanlaisia taloja eikä mitään katsottavaa.
Tallinna on monipuolisempi kuin usein luullaan, ja tämän ovat ymmärtäneet myös matkailijat, jotka lähtevät yhä enemmän tutkimaan keskustasta kauempana olevia alueita.
Toomas kertoo, että Tallinna on juuri sopivan kokoinen ja kaikkialle on mahdollista päästä. ”Ulkomainen matkailija, yleensä sellainen, joka vuokraa pyörän tai tulee pyörätuurille, on jo tottunut pyöräilemään. Heillä ei ole mitään esteitä, ettei olisi tylsää tai etteivät he tietäisi, mitä katsoa. Liikkuessaan he kysyvät aina tietoa, että mikä tämä on, tässä on kaunis järvi, voinko mennä sinne uimaan, ja sitten minun täytyy selittää, että tämä on Ülemiste-järvi, sinne ei valitettavasti pääse, mutta katso, tuonne pääsee jne.”, mies kuvailee kaupungissa vierailevia matkailijoita.
Kuva: GoodNews, Evelin Kruus
Tallinna osaa yllättää myös paikalliset
Margit Kurn, Elamus SPA:n johtaja, selittää, että ajatus tuoda ulkomaiset matkailijat ja myös paikalliset asukkaat satamasta tai vanhastakaupungista pyörällä suoraan kylpylään syntyi yhteistyössä City Biken kanssa ja EASin palvelumuotoilun mestarikurssilla. ”Koska Elamus SPA:n kävijöiden joukossa yhä kasvava trendi ovat ulkomaiset vieraat, syntyikin ajatus, että molemmat yritykset voisivat yhdistää voimansa, ja City Bike kehitti sitten omalta osaltaan tämän tuurin siitä, miten polkupyörällä on mahdollista ajaa vanhastakaupungista Elamus SPA:han”, hän selittää idean taustaa.
Kuva: GoodNews, Evelin Kruus
Margit korostaa, että Elamus SPA arvostaa terveellisiä elämäntapoja ja liikkumista, ja siksi onkin syytä näyttää kaupungissa vieraileville matkailijoille ja miksei myös paikalliselle tallinnalaiselle, että kylpylään voi tulla julkisen liikenteen ja auton lisäksi myös pyörällä. ”Ajaessani tänään itse tämän retken, oli hyvin paljon ahaa-hetkiä. Vaikka olen itse tallinnalainen, täällä on paikkoja, joissa en ole tähän päivään mennessä oikeastaan käynyt, ja mitä voin sanoa, Tallinna on hyvin, hyvin vihreä. Minua yllätti, kuinka paljon oli metsää ja kuinka paljon oli mahtavia metsäpolkuja”, nainen sanoo ja suosittelee myös paikalliselle ihmiselle City Biken pyörien vuokraamista ja sen sijaan, että istuisi kotona television ääressä, ajamista pyörällä kylpylään nauttien matkalla luonnosta.
Elamus SPA arvostaa terveellisiä elämäntapoja ja liikkumista, ja siksi onkin syytä näyttää, että kylpylään voi tulla julkisen liikenteen ja auton lisäksi myös pyörällä.
Kuva: GoodNews, Evelin Kruus
Pyöräretkiä Mustamäelle on valikoimassa useita, esimerkiksi polkupyörällä vanhastakaupungista Mustamäelle Elamus SPA:han tulee kilometrejä yhteensä 17, ja ajallisesti voisi laskea valokuvauksen ja mukavan kahvilatauon kanssa noin 2–2,5 h ajovauhdista riippuen.
Kun polkupyörällä on saavuttu Elamus SPA:han, pyörät voi kätevästi pysäköidä kylpylän viereen ja rentoutua pyöräilystä kylpylän vesialtaissa ja saunoissa 20 % edullisemmalla lipun hinnalla.
Pidemmät pyöräretket ovat kilometreiltään 30 km ja 38 km, viimeksi mainittu reitti on hyvä kulkea maastopyörällä.